tiistai 31. maaliskuuta 2009

SNY-lanka puikoilla!

Salaisen neuleystävän viimeksi lähettämässä paketissa ollut Elfin-lanka pääsikin jo heti puikoilla. Laitan kuvan, kun vain ehdin. Nyt piti tulla kuitenkin tänne tilittämään, että valvoin viime viikonloppuna yhtenä yönä kolmeen asti, kun en vain malttanut laskea neuletta käsistäni! Monet SNY-rinkiläiset lienevät vanhoja konkareita tässä, mutta minulle tällaisiin mittoihin paisuva neulekuume on jo jotain tavatonta. Hui.

Hui on sikälikin sopiva ilmaus, että huivia yritän siitä saada aikaiseksi. Malli on Ullassa julkaistu Fifi 2. Lanka ei tietenkään riitä, mutta tilaan jostain lisää. Tämä on kyllä aivan minun tapaistani - aloittaa käsityö, vaikka tiedän jo heti alussa, että materiaaleja ei ole riittävästi. Lanka oli vain niin ihana tuntuista, että siitä piti heti päästä tekemään jotain. Myssyä en uskaltanut yrittää, kun mohair tuppaa paljasta ihoa vastaan minua kutittelemaan. Huivin voi sentään aina kietaista korkeakauluksisen puseron tai takin päälle. -Hmm, tuossakin taisi olla epätoivoista selittelyn makua. Ehkä neulomisella ei aina tarvitse olla muuta funktiota tai päämäärää kuin se nautinto, jonka kaunis puikoilla soljuva lanka tuottaa!

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Suklaata!

Odotettu paketti saapui Salaiselta Neuleystävältä. En voi olla ihailematta ihmisiä, joilla värikoordinaatio on hallussa. Tämä paketti vei sydämeni suklaan ja vaaleanpunaisen sävyillään.

Geisha-patukan nähdessäni minun oli pakko mennä sähköpostiin kurkistamaan, mitä oikein kirjoitin SNY-lomakkeeseen. En kuitenkaan ole paljastanut siellä Geisha-pahettani, vaan SNY luki ajatukseni. Kyseessä on siis ehdoton lempisuklaani, jota olen rakastanut aivan pienestä pitäen.

Lankoja paketissa oli kerä ihanan herkullista Elfiniä ja kokonaista neljä kerää GarnStudion Safran-puuvillalankaa. Värit olivat juuri minulle mieleiset - sitten vain etsimään ohjeita! Kiitos, SNY, ihanasta paketista!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Neuleet vs. työ

Jostain syystä neuleinnostus on ollut kuumimmillaan samalla, kun työssä on ollut kiirettä ja stressiä. Ilmeisesti alitajuntani ohjaa minua neuletöiden pariin, koska niiden avulla on helppo nollata työpäivän jälkeen. Ajoittain tämä hulluus on kuitenkin häirinnyt työntekoakin. Olen selaillut neuleblogeja ja tulostanut neuleohjeita jopa keskellä päivää ja ajatukset ovat saattaneet pyöriä vain siinä uudessa työssä, jonka illalla pääsee aloittamaan. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että huonetoverini on myös käsityökärpäsen uhri! Yhdessä sitten vertailemme uusia lankaostoksia ja ihania malleja.

Kaiken neulomisen ohessa en ole saanut aikaiseksi blogata tekeleitäni, vaikka niin pyhästi itselleni lupasin. Paljon neuleita on ehtinyt valmistua, vaikka pieniä töitä ovatkin. Olen elämäni aikana tehnyt vain muutaman suuremman neuleen, sillä henkinen kynnys niiden aloittamiseen on kovin suuri. Nyt on kuitenkin kiinnostus herännyt taas niihinkin. Upeita neuletakkeja, -paitoja ja -hameita odotellessa alkuvuoden tuotanto käsittää kaikenlaista pientä.

Takkeihin ja toisiinsa sopivat asusteet ovat minulle ikuisuusprojekti. En koskaan tee niitä kerralla, vaan täydennän settejä hiljakseen. Uuten talvitakkiin sopivat violetit käsineet ovat pehmeää ja lämmintä merino-alpakka-silkkisekoitetta. Pintakuvio on peräisin Rinsessa-piposta.

Sormikkaiden valmistuttua ystäväni palautti minut maan pinnalle kertomalla, että merinovillan tuotanto ei ole erityisen eläinystävällistä. Yritän noin ylipäätään kuluttaa varsin ekosti ja eettisesti, mutta jostain syystä lankojen kohdalla en ollut asiaa ajatellut ollenkaan! Nyt pitää sitten ryhtyä ottamaan tästä selvää!

Kevättalven kunniaksi tein myös ihanat vihreät lapaset Novita Woolista, jotka suureksi surukseni onnistuin hukkaamaan vain parin viikon ikäisinä. Kuvan ehdin onneksi napsaista. Palmikkokuvio on peräisin jonkin käsityölehden palmikkopaitaohjeesta.