perjantai 15. toukokuuta 2009

Villit sukat

Sain viime talvena Villit silmukat -sarjan Sukkia-kirjan, josta on muuten ilmestynyt oivallinen arvostelu neulelehti Ullassa 1/09. Nyt sain vihdoin aikaiseksi aloittaa mallien kokeilun. Jospa into riittäisi kaikkien mallien neulomiseen! Siinä olisikin oiva projekti kesäksi.

Ensimmäisenä ovat vuorossa pitsikuvioiset sukat. Käytin varastostani löytynyttä vyötteetöntä kerää, jota käsikopelolla arvelisin kuitenkin Novita Bambinoksi. Kärjestä aloitettavien sukkien ohje oli pääosin selkeä, mutta sitä noudattamalla en saanut kantapäästä istuvaa, vaikka kahdesti yritin. Lopulta tein kantapäästä sitten oman sovellukseni, jossa ohjeesta poiketen hiukan lisäsin silmukoita. Jotta soveltaminen ei jäisi tähän, niin tein vielä ohjeen varsien sijaan hyvin matalat joustinneulevarret. Näin sukista tuli juuri kesäkäyttöön sopivat. Ihanan pehmeän langan ansiosta ne on mukava vetää jopa paljaaseen jalkaan!

Seuraava malli on jo tekeillä. Raportti on luvassa myös siitä!

---

SNY-kausi lähestyy loppuaan. Salainen neuleystäväni taannoin jo kyseli, että mitä toivoisin viimeiseen pakettiin. En vain ole keksinyt mitään erityistoivetta, sillä olen varsin "kaikkiruokainen" ja tähänastiset paketit ovat kaikki olleet aivan oikeasti todella ihania! Mielitekoja minullakin toki on, mutta on silti mukavampaa yllättyä. Kiitokset kuluneesta keväästä salaiselle ystävälle jo tässä vaiheessa!

1 kommentti:

  1. Heippa!

    Olen ollut aika kiireinen, mutta viimeinen paketti lähtee matkaan ensi viikolla...

    Ihanaa viikonloppua!

    T: pian paljastuva SNY

    VastaaPoista