lauantai 30. toukokuuta 2009

Yöpipo

Viimeisestä SNY-paketista pääsi jo lanka puikoille. Sinistä myssyä olin kaivannutkin, joten tuo lanka osui nyt ihan oikeaan. Neuloin tämän myssyn mukaelmana Dropsin mallista seiskan puikoilla televisioillan iloksi. Oikeastaan avasin telkkarin siksi, että olisi jotain tekemistä käsityön ohella, ei päinvastoin. Useimmat kirjat eivät tahdo pysyä auki neuloessa tai ne eivät mahdu syliin neuleen kanssa samaan aikaan. Mieluummin kyllä lukisin, sillä television tarjonta ei ole moneen vuoteen oikein vakuuttanut... Myssy kuitenkin valmistui dekkarisarjojen voimalla!

Lankana oli tuo Zitron Vento, puuvilla-polyakryylisekoite, joka tuntuu ihanan pehmeältä ja yllättävän lämpimältä. Sitä oli myös kiva neuloa. Lankaa ei mennyt kuin hiukan toista kerää, joten tästä olisi riittänyt löysempäänkiin myssyyn, jollaisista pidän vielä enemmän. Onneksi langanlopuista voi vielä taiteilla koristuksia tähän tekeleeseen. Ei kylläkään nyt - kello on melkein yksi yöllä! Höyhensaarille!

1 kommentti:

  1. Olitpa nopea! Ja hyvä kun löysit langalle
    käyttöä ;)

    Hih, nyt saan laittaa nimeni jo esiin, monta kertaa onkin meinannut lipsahtaa :D

    VastaaPoista